Tiistaipäivä meni kolmessa isossa osassa. Ajallisesti osat ovat eri kokoisia, mutta lyhyt tunnin valitsijamiesten kokous oli painoarvoltaan tämän päivän raskasta kamaa. Jo eilen äänestimme kansliapäällikköehdokkaastamme. Tänään saimme ehdokkaamme myös kirkon ulkoasiain osaston johtajana toimivan kirkkoneuvoksen virkaan. Keskustelu oli perusteellinen ja hyvä.
Molemmat vaalit toimitetaan sitten torstaina täysistunnossa. Virat ovat keskeisiä virkoja kirkossa. Onneksi on hyviä ehdokkaita.
Valiokuntatyössä fiilasimme uuden perustettavan seurakunnan järjestelytoimikunnan kokoonpanoa ja sen puheenjohtajan valitsemismietintöä. Ei ehkä tule missään vaiheessa yltämään otsikoihin. Onneksi.
Täysistunnossa oli aloitteita (edustajat) ja esitys (hiippakuntavaltuusto). Espoon hiippakuntavaltuuston esitys saada evankeliumikirjan lukukappaleiden joukkoon myös VT:n apokryfikirjoista aineistoa eteni lyhyen keskustelun jälkeen käsikirjavaliokuntaan. Keskustelussa pohdittiin, miten tulee suhtautua lukukappaleiden jälkeiseen lauseeseen "Tämä on Jumalan sana". Siinäpä valiokunnalle pohtimista.
Edustaja-aloitteista mielenkiintoisempia olivat Henrietta Grönlundin aloite monimuotoisuuden lisäämisestä ja ohjeistuksen saamisesta. En muista enää aloitteen otsikkoa, mutta sisältö oli se, että monimuotoisuus, erilaisuus saisi näkyä monin eri tavoin työyhteisöissämme. Sitä pitäisi myös osata johtaa nykyistä paremmin. Myös vaikeastityöllistettävät tulisi seurakunnissa paremmin huomioida.
Määräenemmistösäädösten selvittämistä esittävä aloite herätti mielenkiintoisen keskustelun. Piispa Matti Repo muisteli perustevaliokunnan lausuntoa vastaavaan, kymmenen vuotta sitten olleeseen aloitteeseen todeten, ettei kirkon lainsäädännössä olekaan niin helppo erotella niitä uskoa ja oppia käsitteleviä asioita, jotka perustellusti edellyttävät ns. vaikeutettua käsittelyä. Kirkossahan se on juuri tuo varsin korkea 3/4 enemmistön vaatimus. Odotettavissa mielenkiintoinen prosessi. Tärkeä asia.
Nauroin hieman aloitteen toimelliselle kasaanjuoksijalle Sami Ojalalle hänen puheenvuoronsa päätösosaa, jossa hän totesi, ettei tämän aloitteen takana, uskokaa nyt, ole mitään salaista. Sanoin Samille alkaneeni heti epäillä:).
Nyt iltaa ja valmisteluja; niin kirkolliskokouksen kuin yksityisiä hääpuhevalmisteluja...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkkoneuvos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkkoneuvos. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. toukokuuta 2010
maanantai 3. toukokuuta 2010
Yötöitä
Parisuhdelain vaikutuksien kirkon työhön koskevan selvityksen käsittely alkoi koko lailla myöhään, hieman ennen klo 20. Noin klo 21.10 puheenjohtajana toiminut arkkipiispa ilmoitti, että tarkoitus on keskustella vielä noin ½ tuntia. Ja keskustelua tuli. Tai ainakin puheenvuoroja, jossa tiedettiin, miten asiat ovat. Voisi lievästi sanoa, että hurjaa tekstiä! On kovasti helppoa ymmärtää kysymyksen vaikeus monille. On helppo tajuta myös, että kuilu Raamatun tekstien ja todellisuuden välillä tuntuu olevan lähes silloittamaton. Mutta hieman vaikeampi on tajuta, ettei selvityksessä varsin kiihkottomasti esitetty katsaus homoseksuaalisuuden syntyyn ja esiintymiseen liittyvissä kysymyksissä, tai raamatun kohtien taustoittaminen eivät olleet tarttuneet ihmisten mieliin. Olisin toivonut edes hieman kyselevämpää puhetapaa. Tiettyä varovaisuutta ja hienotunteisuutta. Asia on niin vaikea, että on-off -linja on niin helposti ainoa mahdollisuus.
Keskustelu jatkuu vielä huomenna. Mitään ryntäystä ei ole ollut ja saattaa olla niinkin, että selvitys merkitään vain tiedoksi. Sellainenkin ehdotus on tehty. Jopa ilman valiokuntakäsittelyä. Kainulaisen Pauliina käytti, omalle peruslinjalleen uskollisen, kyselevän ja hienotunteisen, tarkkaan harkitun puheenvuoron.
No keskustelu päättyi vartin vaille kymmenen ja sitten iltahartauteen ja sen jälkeen valitsijamiehet ryhtyivät vääntämään kirkon ulkoasioista vastaavan kirkkoneuvoksen tehtävästä. Asia on valitsijamiehissä kesken, joten siitä ei enempää. Kansliapäällikkö asia on jo valmiina esityksenä.
Kokous päättyi noin klo 23.15! Väsymys oli suuri, mutta pakko oli käydä nakkikioskilla ja hieman keskustelemassa päivästä. Jotta uni tulisi.
Nyt menen sitä yrittämään. Unta meinaan.

Tunnisteet:
homoseksuaalisuus,
kirkkoneuvos,
parisuhdelain vaikutukset,
väsymys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)