keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Parisuhdekeskustelu jatkuu

Ja edelleen melko maltillisena. En tokikaan usko, että siirtymisiä puolelta toiselle puheilla saadaan aikaan. Ei ehkä pitäisi puhua mistään puolista, puolueista, sillä kysymys on vaikea kaikille. Toinen kallistuu toiseen suuntaan, toinen toiseen suuntaan. Toinen menee toista pidemmälle suunnassaan, toinen heiluu lähellä keskipistettä.

Mutta tärkeintä on, että voimme kysellen ja varovaisestikin kertoa, miten itse kukin asiaa ajattelee, mitä Raamattu ja kirkon tunnustus, mutta myös se ympärillä oleva elämä meille tässä asiassa puhuu.

Pääasiassa keskustelu onkin kulkenut tällä linjalla, siitä iloitsen.

Siitä en oikein jaksa iloita, kun puolin ja toisin jotenkin "esineellistämme" heitä, jotka sukupuoliselta suuntaukseltaan ovat homoseksuaaleja. Sellaista esineellistämistä on esimerkiksi se, että sanotaan, että parisuhteensa rekisteröineitä on niin ja niin pieni ryhmä. Kyse ei lopultakaan ole "ryhmästä", vaan ihmisestä.

Puheenvuoropyyntöjä on nyt meillään olevan puheenvuoron lisäksi neljä. Viimeiset (toistaiseksi pyydetyt) puheenvuorot ovat piispa Riekkisellä ja arkkipiispa Paarmalla.

1 kommentti:

  1. Tuo esineellistäminen muakin ärsyttää. Toinen, mikä särähtää korvaan on se, kun joku sanoo siihen tyyliin että "pitää kuitenkin muistaa, että vaikka vastustan rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, olen kuitenkin tietenkin sitä mieltä, että homoseksuaaleilla on ihmisarvo ja hyväksyn heidät ihmisinä". Siis miksi pitää erikseen kenestäkään sanoa, että "tunnustan hänen ihmisarvonsa".

    Blogisi innoitti mut lueskelemaan netistä pidettyjä puheenvuoroja, ihan mielenkiintoista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.