Henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus, johon kaikkien seurakuntien on liityttävä, hyväksyttiin. Puolesta äänesti 83 edustajaa, 20 vastusti ja kaksi äänesti tyhjää (muistinvaraisesti). Ehdotus sai siis riittävän 3/4 määräenemmistön.
Otettiin hetkestä vaarin. Hyvä!
perjantai 7. toukokuuta 2010
Heta loppusuoralla
Keskustelu koko kirkon yhteisestä henkilöstö- ja talouspalvelukeskuksesta on loppusuoralla. Vielä neljä pyydettyä puheenvuoroa meneillään olevan lisäksi.
Yllättävän paljon eri tavalla luettua/ymmärrettyä asiaa. Paljon myös - minun mielestäni - lyhyen tähtäimen näkemyksiä. Onneksi nuorimmat edustajat Signe Jauhiainen ja Sami Ojala käyttivät ansiokkaat sukupolvidemokratiaa korostavat puheenvuorot. Siis sellaiset, että tämän päivän ratkaisuilla ei saa syödä tulevien sukupolvien mahdollisuuksia.
Itse uskon vakaasti, että Heta voi tuoda hyvin hoidettuna ja toteutettuna kirkolle merkittävää tehokkuutta ja merkittävää säästöä.
Tarvitaan tulevaisuudessa muitakin toimia.
Kirkon taloudessa tapahtuu, nyt pitäisi lukea merkkejä.

torstai 6. toukokuuta 2010
Työn ja juhlan päivä
Aamun valintojen jälkeen tässä seikkailussa tapahtui seuraavaa (vain pääkohdat):
- valiokuntatyötä, jossa mietittiin alueseurakuntaproblematiikkaa juuri valitun kansliapäällikön, meidän valiokuntamme jäsenen Jukka Keskitalon alustuksen pohjalta
- täysistuntoja, jossa käytiin mietintöjä ja pöydälle kannettiin uusia yksi toisensa jälkeen, siis huomenna on vielä paljon töitä
- ilta Turun linnassa arkkipiispan lähtöjuhlissa.
Jotakin noista. Mietinnöistä kiinnostavimmat olivat lakivaliokunnan mietintö kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta välilliseksi. Esittivät esitystä raukemaan, mutta uutta valmistelua niin, että olisi mahdollista kaksi vaalitapaa. Valiokunta ideoi joitakin ratkaisumalleja. Itse käytin puheenvuoron, vaikka ei ehkä tässä asiassa olisi pitänyt, kahdesta asiasta: vaalitapa pitää päättää vedenpitävästi niin, ettei se jätä tilaa "polittiiselle" pelille. Mielenkiintoinen oli pääsääntönä välillinen vaali ja pyynnöstä suora vaali. Toinen asia oli ehdollepanon lopettaminen. Pidän erityisesti suorassa vaalissa vahingollisena itse perustavoitteen kannalta sellaista, että tuomiokapituli toteaisi vain kelpoiset ja antaisi lausunnon. Minusta tuomiokapitulin tekemä vaaliehdotus antaisi mahdollisuuden tarkastella hakijoiden omninaisuuksia nimenomaan johtajuuden kannalta. Pelkään sitä, että muuten muut kuin johtajaominaisuudet korostuvat asiassa vahingollisesti. Olen tätä mieltä siitä huolimatta, että se lisää valitusaikoja ja hidastaa vaalia. Perustevaliokunta tuntui olevan samaa mieltä kanssani (tai ehkä kuitenkin toisin päin:).
Valiokuntamme parokiaalisuusmietintö herätti monipuolisen keskustelun. En sitä jaksa enää raportoida. Tärkeä asia, kiinnostuneet tutustukaa mietintöön ja keskusteluun.
Ilta oli mitä mukavin. Rento, mutta samalla juhallinen tunnelma saatteli arkkipiispaa eläkkeelle. Loistavan ohjelman vastuussa olivat kirkolliskokoustoverit ja opiston Jaana Rantala. Upeita juttuja. Kun en jaksa enkä pysty kaikkien nimiä mainitsemaan, sanon vain Anna-Mari Kaskisen, joka oli tehnyt hienon käskirjoituksen. Kiitos kaikille mukana olleílle vastuullisille!
Hieno ja henkeä hoitava juhla. Eräs yksityiskohta piirtyy syvälle: uusi arkkipiispa lausuu Lassi Nummen runon, laittaa kätensä arkkipiispan olalle ja hiljaisuus. Vauh!
Mutta nyt pakkaamisen jälkeen nukkumaaan.

Blogini kello käy, mitä sattuu
Joku on kysynyt, meninkö iltapäivällä nukkumaan, kun blogikirjoitukseni kellonaika sellaista osoitti. Vastaus on, että en.
Blogini kello käy omaa aikaansa.
Elän täällä kohtuullisen normaalia kirkolliskokouselämää: ylös klo 6 - 7 välillä, tällä viikolla usein messuun klo 8.15, huomenna toimittajaksikin, opistolle klo 9.00 ja siitä sitten pienin lounas- ja kahvitauoin työskentelyä sekä täysistunnoissa, valiokunnassa tai valitsijamiehissä noin klo 18 asti vähintään. Tällä viikolla kaksi iltaa mennyt täysistunnoissa aina klo 21.30 tai peräti 22.00 (jonka jälkeen oli iltahartaus ja valitsijamiehet!). Hotellissa pikkuisen lepoa, sosiaalista elämää ja lukemista ja kirjoittamista. Nukkumaan joka ilta klo 01.00 - 02.00. Olen varmaan euforisessa tilassa, sillä en tunne ylivoimaista väsymystä vielä.
Tämä viikko on ollut poikkeuksellisen tiukka.
Jukka

keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Ulkoasiain osaston johtajana toimiva kirkkoneuvoskin valittiin
Kirkolliskokous valitsi juuri päättyneessä vaalissa kirkkohallituksen ulkoasiainosastoa johtavan kirkkoneuvoksen virkaan kirkon tutkimuskeskuksen johtaja, TT Kimmo Kääriäisen. Kääriäinen sai vaalissa 85 ääntä, piispainkokouksen sihteeri, TT Jari Jolkkosen saadessa 20 ääntä. Risto Jukko sai yhden äänen.
Käsittelytapa oli samanlainen kuin kansliapäällikön vaalissa, siis osa oli normaalisti julkista käsittelyä, osa ei-julkista käsittelyä.
Onnittelut myös Kimmolle ja siunausta tärkeään tehtävään.

Kansliapäällikkö valittiin
Kirkolliskokous valitsi juuri käydyssä vaalissa kirkkohallituksen kansliapäälliköksi (kirkkoneuvos) kirkkoherra,TT Jukka Keskitalon Jyväskylästä. Keskitalo sai 91 ääntä ja kirkkoherra, TM Pertti Simola sai 12 ääntä. Hiippakuntadekaani Hukari sai yhden äänen.
Käsittelyn aikana oli myös suljettu vaihe, jolloin oli mahdollista keskustella myös sellaisista valintaan vaikuttavista seikoista, jotka ovat henkilöiden yksityisen tietosuojan kannalta ei-julkista tietoa. Uudenlainen käsittelytapa onnistui hyvin.
Onnittelut näin bloginkin välityksellä kaimalle. Siunausta tärkeään tehtävään kirkkomme parhaaksi.

Väsymys
Kirkolliskokouksen työskentely on mielenkiintoista,tapahtumarikasta ja motivoivaa. Niin motivoivaa, että jotkut surkeat jopa epämiellyttävät keskustelut ja puheenvuorot sietää. Päivät ovat olleet aika pitkiä ja tiiviitä ja illalla pitäisi valmistautua sekä messuelämän hoitamiseen täällä, hääjuhlapuheeseen lauantaina ja vielä kokousasiakirjoihin. Tänä iltanakin jaettiin mietintöjä oikein kasoittain. Onneksi tuntuivat kaikki olevan lyhyitä.
Ja valintaakin on tehtävä, kaikkeen ei voi keskittyä. Silloin näet ei keskity mihinkään.
Nyt on väsy. Luen ehkä vielä hetken. Sitten nukkumaan.
P.s. kansliapäälliköksi esitämme Jukka Keskitaloa ja ulkoasiain osaston johtajana toimivaksi kirkkoneuvokseksi Kimmo Kääriäistä.

Parisuhdekeskustelu jatkuu
Ja edelleen melko maltillisena. En tokikaan usko, että siirtymisiä puolelta toiselle puheilla saadaan aikaan. Ei ehkä pitäisi puhua mistään puolista, puolueista, sillä kysymys on vaikea kaikille. Toinen kallistuu toiseen suuntaan, toinen toiseen suuntaan. Toinen menee toista pidemmälle suunnassaan, toinen heiluu lähellä keskipistettä.
Mutta tärkeintä on, että voimme kysellen ja varovaisestikin kertoa, miten itse kukin asiaa ajattelee, mitä Raamattu ja kirkon tunnustus, mutta myös se ympärillä oleva elämä meille tässä asiassa puhuu.
Pääasiassa keskustelu onkin kulkenut tällä linjalla, siitä iloitsen.
Siitä en oikein jaksa iloita, kun puolin ja toisin jotenkin "esineellistämme" heitä, jotka sukupuoliselta suuntaukseltaan ovat homoseksuaaleja. Sellaista esineellistämistä on esimerkiksi se, että sanotaan, että parisuhteensa rekisteröineitä on niin ja niin pieni ryhmä. Kyse ei lopultakaan ole "ryhmästä", vaan ihmisestä.
Puheenvuoropyyntöjä on nyt meillään olevan puheenvuoron lisäksi neljä. Viimeiset (toistaiseksi pyydetyt) puheenvuorot ovat piispa Riekkisellä ja arkkipiispa Paarmalla.

Rauhallista parisuhdekeskustelua
Maanantaina alkanut parisuhdelain vaikutuksia kirkossamme koskeva keskustelu jatkuu tänään. On siis juuri nyt meneillään. Maanantaina keskustelussa oli myös epämiellyttävää, rohkenisinko sanoa, kiihkoa tai pelokkuutta. Silloin jo myönsin ja nyt - aamun keskustelua 1½ tuntia kuunnelleena - myönnän vielä kernaammin, että asia on vaikea. Se on sitä meille ihmisinä, kristittyinä, yhteisönä, kirkkona. Älkäämme yrittäkö tehdä siitä helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin se on. Vaikeuttaakaan sitä ei yhtään kannata.
Iloitsen tämän aamun keskustelussa siitä, että se on ainakin tähän mennessä ollut nöyrää, kyselevääkin, argumentointiin pyrkivää ja suoraa. Mutta asiallista. Olisikohan kirkossa kuitenkin tulossa hitaasti kevät.
Juuri nyt puhujalistan loppu tuli näkyviin. Pekka Reinikaisen puheenvuoron jälkeen vielä 12 puheenvuoroa. Ainakin. Puheenvuoroihin kannattaa tutustua.

tiistai 4. toukokuuta 2010
Valintojen valmistelua, valiokuntatyötä ja aloitteita
Tiistaipäivä meni kolmessa isossa osassa. Ajallisesti osat ovat eri kokoisia, mutta lyhyt tunnin valitsijamiesten kokous oli painoarvoltaan tämän päivän raskasta kamaa. Jo eilen äänestimme kansliapäällikköehdokkaastamme. Tänään saimme ehdokkaamme myös kirkon ulkoasiain osaston johtajana toimivan kirkkoneuvoksen virkaan. Keskustelu oli perusteellinen ja hyvä.
Molemmat vaalit toimitetaan sitten torstaina täysistunnossa. Virat ovat keskeisiä virkoja kirkossa. Onneksi on hyviä ehdokkaita.
Valiokuntatyössä fiilasimme uuden perustettavan seurakunnan järjestelytoimikunnan kokoonpanoa ja sen puheenjohtajan valitsemismietintöä. Ei ehkä tule missään vaiheessa yltämään otsikoihin. Onneksi.
Täysistunnossa oli aloitteita (edustajat) ja esitys (hiippakuntavaltuusto). Espoon hiippakuntavaltuuston esitys saada evankeliumikirjan lukukappaleiden joukkoon myös VT:n apokryfikirjoista aineistoa eteni lyhyen keskustelun jälkeen käsikirjavaliokuntaan. Keskustelussa pohdittiin, miten tulee suhtautua lukukappaleiden jälkeiseen lauseeseen "Tämä on Jumalan sana". Siinäpä valiokunnalle pohtimista.
Edustaja-aloitteista mielenkiintoisempia olivat Henrietta Grönlundin aloite monimuotoisuuden lisäämisestä ja ohjeistuksen saamisesta. En muista enää aloitteen otsikkoa, mutta sisältö oli se, että monimuotoisuus, erilaisuus saisi näkyä monin eri tavoin työyhteisöissämme. Sitä pitäisi myös osata johtaa nykyistä paremmin. Myös vaikeastityöllistettävät tulisi seurakunnissa paremmin huomioida.
Määräenemmistösäädösten selvittämistä esittävä aloite herätti mielenkiintoisen keskustelun. Piispa Matti Repo muisteli perustevaliokunnan lausuntoa vastaavaan, kymmenen vuotta sitten olleeseen aloitteeseen todeten, ettei kirkon lainsäädännössä olekaan niin helppo erotella niitä uskoa ja oppia käsitteleviä asioita, jotka perustellusti edellyttävät ns. vaikeutettua käsittelyä. Kirkossahan se on juuri tuo varsin korkea 3/4 enemmistön vaatimus. Odotettavissa mielenkiintoinen prosessi. Tärkeä asia.
Nauroin hieman aloitteen toimelliselle kasaanjuoksijalle Sami Ojalalle hänen puheenvuoronsa päätösosaa, jossa hän totesi, ettei tämän aloitteen takana, uskokaa nyt, ole mitään salaista. Sanoin Samille alkaneeni heti epäillä:).
Nyt iltaa ja valmisteluja; niin kirkolliskokouksen kuin yksityisiä hääpuhevalmisteluja...

maanantai 3. toukokuuta 2010
Yötöitä
Parisuhdelain vaikutuksien kirkon työhön koskevan selvityksen käsittely alkoi koko lailla myöhään, hieman ennen klo 20. Noin klo 21.10 puheenjohtajana toiminut arkkipiispa ilmoitti, että tarkoitus on keskustella vielä noin ½ tuntia. Ja keskustelua tuli. Tai ainakin puheenvuoroja, jossa tiedettiin, miten asiat ovat. Voisi lievästi sanoa, että hurjaa tekstiä! On kovasti helppoa ymmärtää kysymyksen vaikeus monille. On helppo tajuta myös, että kuilu Raamatun tekstien ja todellisuuden välillä tuntuu olevan lähes silloittamaton. Mutta hieman vaikeampi on tajuta, ettei selvityksessä varsin kiihkottomasti esitetty katsaus homoseksuaalisuuden syntyyn ja esiintymiseen liittyvissä kysymyksissä, tai raamatun kohtien taustoittaminen eivät olleet tarttuneet ihmisten mieliin. Olisin toivonut edes hieman kyselevämpää puhetapaa. Tiettyä varovaisuutta ja hienotunteisuutta. Asia on niin vaikea, että on-off -linja on niin helposti ainoa mahdollisuus.
Keskustelu jatkuu vielä huomenna. Mitään ryntäystä ei ole ollut ja saattaa olla niinkin, että selvitys merkitään vain tiedoksi. Sellainenkin ehdotus on tehty. Jopa ilman valiokuntakäsittelyä. Kainulaisen Pauliina käytti, omalle peruslinjalleen uskollisen, kyselevän ja hienotunteisen, tarkkaan harkitun puheenvuoron.
No keskustelu päättyi vartin vaille kymmenen ja sitten iltahartauteen ja sen jälkeen valitsijamiehet ryhtyivät vääntämään kirkon ulkoasioista vastaavan kirkkoneuvoksen tehtävästä. Asia on valitsijamiehissä kesken, joten siitä ei enempää. Kansliapäällikkö asia on jo valmiina esityksenä.
Kokous päättyi noin klo 23.15! Väsymys oli suuri, mutta pakko oli käydä nakkikioskilla ja hieman keskustelemassa päivästä. Jotta uni tulisi.
Nyt menen sitä yrittämään. Unta meinaan.

Tunnisteet:
homoseksuaalisuus,
kirkkoneuvos,
parisuhdelain vaikutukset,
väsymys
Kuuma Heta oli kuin olikin kohtuullisen viileä
Kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus-kysymys ei ollutkaan niin kuuma kuin etukäteen odotin. Toki keskustelussa oli sopivassa määrin tunnetta, mutta erikoista oli se, että pitkää puhujalistaa seinällä - niin kuin kuumissa asioissa yleensä on - ei nähty. Puheenvuoroja käytettiin vajaan parin tunnin verran, mutta edustajat ikään kuin odottivat, mitä toiset sanovat. Sinänsä hyvä piirre keskusteluun. Siitä en ole aivan varma, kuulimmeko toisiamme.
Keskeiset kysymykset liittyivät siihen, onko pakko vaiko vapaaehtoisuus oikea tie, tuleeko kustannussäästöjä, miten pienet seurakunnat selviävät, kuullaanko seurakuntien kriittisiä mielipiteitä, vastustustakin.
Itse osallistuin keskusteluun puheenvuorolla, jossa yritin oman kokemukseni ja sen ymmärryksen mukaan, jota esitystä lukiessani sain, kertoa, että Heta on palkanlaskentaan ja -maksamiseen, työntekijöiden kululaskutukseen, osto- ja myyntireskontraan ja laskutukseen liittyvä keskitetty järjestelmä. Kerroin myös kantanani, etten usko vapaaehtoiseen etenemiseen ja kysyin, miksi ei vapaaehtoisesti ole tapahtunut jo nyt enempää yhteistyötä. Rohkaisin myös edustajia tekemään itsenäisiä ratkaisuja.
Valiokuntaan lähetettiin. Ratkaisut tulevat syksyn istuntoviikolla ja se vaatii määräenemmistöä 3/4, sillä kyse on kirkkolain muutoksesta.
Nyt aloitimme parisuhdelain vaikutuksia koskevan selvityksen käsittelemisen. Puhujalista on tällä hetkellä noin kymmenen pyydettyä puheenvuoroa. Marjokorven Lassen, sanoisinko värikäs puheenvuoro menossa.

Käynnistyi...
Kirkolliskokouksen työskentely käynnistyi perinteisin menoin: messu Maarin kirkossa. Lapualaiset toimittivat Simo-piispan johdolla. Kiitos palveluksesta. Hyvä on yhdessä aloittaa sanan, rukouksen ja sakramentin vahvistamina. Voi, kun voisimme aina yhdessä kokoontuakin!
Arkkipiispan avauspuheenvuoro oli jälleen korkeatasoinen. Teemoja oli monia, olihan puhe kaiman viimeinen avauspuhe. Itselleni mieleeni jäi kolme teemaa, joita en osaa referoida ehkä oikein, mutta teen sen niin kuin itse ne kuulin:
1. kirkko elää moniarvoisessa ja sekulaarissa ympäristössä - mutta ei ensimmäistä kertaa: jo alkukirkko eli sellaisessa ympäristössä. Alkukirkko piti huolen kirkon opetuksesta ja yhteisestä elämästä niin, että se priorisoi asiat, joissa tulee olla yksimielisiä ja asiat, joissa voi olla moniakin kantoja. Arkkipiispa ei sanonut tätä, mutta minä ajattelin: olisipa meilläkin tätä taitoa.
2. Kirkon tulee uskostaan käsin ajaa sitä, mikä on ihmisen hyvä. Arkkipiispa nosti esille kaksi ajankohtaista teemaa yhteiskunnastamme ja sen arvoista:
- vanhusten hoidon ongelmat koettelevat arvojamme
- oman uskonnonopetuksen poistaminen tai korvaaminen kaikille yhteisell´ä etiikan opetuksella ei ole ongelmaton; mikä on se etiikka, johon kaikki liittyvät ja josta ponnistavat?
Näin arkkipiispan puhetta kuulin. Tärkeitä asioita Lukekaa itse, olenko kuullut oikein.
Ai niin, turinoiden otsikko muuttui tekniikan muuttuessa. Turun turinoiden muuttuminen Jukan turinoiksi kertoo myös tulevasta: Turun turinat vaikenevat kuitenkin ensi vuoden marraskuussa, Jukan turinat saattavat - mene ja tiedä - jatkua senkin jälkeen. Muilla teemoilla ja ainkin toisenlaisella näkökulmalla.

lauantai 1. toukokuuta 2010
Uudenlaista valmistautumista
Kevään kirkolliskokouksen valmistelu osalatani on sujunut perinteitäkin nihkeämmin: monet hommat, laiskuus ja velttous, muuat myös asioiden suuruus, on jättänyt valmistautumisen aivan viime tippaan, osin Turkuun asti.
Uusi mielenkiintoinen valmistautumisen väline on Facebook, keskeinen käyttämäni sosiaalinen media. Kirkolliskokousedustajillahan on ollut jo jonkin aikaa Facebook -sivusto, joka on avoin vain edustajille. Siellä edustajat voivat pitkin vuotta käydä keskustelua. Tänä keväänä on edustajien omien sivujen ja niiden statusten päivitysten kautta avautunut aivan uudella tavalla keskusteluja ensi viikon asioista yleisesti. Se on kaikessa rajoittuneisuudessaankin erittäin hyödyllistä. Se edesauttaa näkökulmien avautumista, uusiakin näkökulmia. Ja keskustelut pakottvat miettimään asioita monelta kannalta.
Suosittlen kaikille kirkolliskokoukskollegoille Facebook-aktiivisuutta, liittymistä kirkolliskokousedustajiejn sivuille ja keskustelun käymistä sliellä, mutta myös muualla sivustoilla.
Asioita on paljon ja suuria ja mielenkiintoisakin, kauaskantoisia. Jotenkin olen hämmästynyt, että minä ainakin törmään enemmän keskusteluun hetasta kuin parisuhdelakivaikutuksista kirkossa. Lieneeköhän tyyntä myrskyn edellä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)