Henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus, johon kaikkien seurakuntien on liityttävä, hyväksyttiin. Puolesta äänesti 83 edustajaa, 20 vastusti ja kaksi äänesti tyhjää (muistinvaraisesti). Ehdotus sai siis riittävän 3/4 määräenemmistön.
Otettiin hetkestä vaarin. Hyvä!
perjantai 7. toukokuuta 2010
Heta loppusuoralla
Keskustelu koko kirkon yhteisestä henkilöstö- ja talouspalvelukeskuksesta on loppusuoralla. Vielä neljä pyydettyä puheenvuoroa meneillään olevan lisäksi.
Yllättävän paljon eri tavalla luettua/ymmärrettyä asiaa. Paljon myös - minun mielestäni - lyhyen tähtäimen näkemyksiä. Onneksi nuorimmat edustajat Signe Jauhiainen ja Sami Ojala käyttivät ansiokkaat sukupolvidemokratiaa korostavat puheenvuorot. Siis sellaiset, että tämän päivän ratkaisuilla ei saa syödä tulevien sukupolvien mahdollisuuksia.
Itse uskon vakaasti, että Heta voi tuoda hyvin hoidettuna ja toteutettuna kirkolle merkittävää tehokkuutta ja merkittävää säästöä.
Tarvitaan tulevaisuudessa muitakin toimia.
Kirkon taloudessa tapahtuu, nyt pitäisi lukea merkkejä.

torstai 6. toukokuuta 2010
Työn ja juhlan päivä
Aamun valintojen jälkeen tässä seikkailussa tapahtui seuraavaa (vain pääkohdat):
- valiokuntatyötä, jossa mietittiin alueseurakuntaproblematiikkaa juuri valitun kansliapäällikön, meidän valiokuntamme jäsenen Jukka Keskitalon alustuksen pohjalta
- täysistuntoja, jossa käytiin mietintöjä ja pöydälle kannettiin uusia yksi toisensa jälkeen, siis huomenna on vielä paljon töitä
- ilta Turun linnassa arkkipiispan lähtöjuhlissa.
Jotakin noista. Mietinnöistä kiinnostavimmat olivat lakivaliokunnan mietintö kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta välilliseksi. Esittivät esitystä raukemaan, mutta uutta valmistelua niin, että olisi mahdollista kaksi vaalitapaa. Valiokunta ideoi joitakin ratkaisumalleja. Itse käytin puheenvuoron, vaikka ei ehkä tässä asiassa olisi pitänyt, kahdesta asiasta: vaalitapa pitää päättää vedenpitävästi niin, ettei se jätä tilaa "polittiiselle" pelille. Mielenkiintoinen oli pääsääntönä välillinen vaali ja pyynnöstä suora vaali. Toinen asia oli ehdollepanon lopettaminen. Pidän erityisesti suorassa vaalissa vahingollisena itse perustavoitteen kannalta sellaista, että tuomiokapituli toteaisi vain kelpoiset ja antaisi lausunnon. Minusta tuomiokapitulin tekemä vaaliehdotus antaisi mahdollisuuden tarkastella hakijoiden omninaisuuksia nimenomaan johtajuuden kannalta. Pelkään sitä, että muuten muut kuin johtajaominaisuudet korostuvat asiassa vahingollisesti. Olen tätä mieltä siitä huolimatta, että se lisää valitusaikoja ja hidastaa vaalia. Perustevaliokunta tuntui olevan samaa mieltä kanssani (tai ehkä kuitenkin toisin päin:).
Valiokuntamme parokiaalisuusmietintö herätti monipuolisen keskustelun. En sitä jaksa enää raportoida. Tärkeä asia, kiinnostuneet tutustukaa mietintöön ja keskusteluun.
Ilta oli mitä mukavin. Rento, mutta samalla juhallinen tunnelma saatteli arkkipiispaa eläkkeelle. Loistavan ohjelman vastuussa olivat kirkolliskokoustoverit ja opiston Jaana Rantala. Upeita juttuja. Kun en jaksa enkä pysty kaikkien nimiä mainitsemaan, sanon vain Anna-Mari Kaskisen, joka oli tehnyt hienon käskirjoituksen. Kiitos kaikille mukana olleílle vastuullisille!
Hieno ja henkeä hoitava juhla. Eräs yksityiskohta piirtyy syvälle: uusi arkkipiispa lausuu Lassi Nummen runon, laittaa kätensä arkkipiispan olalle ja hiljaisuus. Vauh!
Mutta nyt pakkaamisen jälkeen nukkumaaan.

Blogini kello käy, mitä sattuu
Joku on kysynyt, meninkö iltapäivällä nukkumaan, kun blogikirjoitukseni kellonaika sellaista osoitti. Vastaus on, että en.
Blogini kello käy omaa aikaansa.
Elän täällä kohtuullisen normaalia kirkolliskokouselämää: ylös klo 6 - 7 välillä, tällä viikolla usein messuun klo 8.15, huomenna toimittajaksikin, opistolle klo 9.00 ja siitä sitten pienin lounas- ja kahvitauoin työskentelyä sekä täysistunnoissa, valiokunnassa tai valitsijamiehissä noin klo 18 asti vähintään. Tällä viikolla kaksi iltaa mennyt täysistunnoissa aina klo 21.30 tai peräti 22.00 (jonka jälkeen oli iltahartaus ja valitsijamiehet!). Hotellissa pikkuisen lepoa, sosiaalista elämää ja lukemista ja kirjoittamista. Nukkumaan joka ilta klo 01.00 - 02.00. Olen varmaan euforisessa tilassa, sillä en tunne ylivoimaista väsymystä vielä.
Tämä viikko on ollut poikkeuksellisen tiukka.
Jukka

keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Ulkoasiain osaston johtajana toimiva kirkkoneuvoskin valittiin
Kirkolliskokous valitsi juuri päättyneessä vaalissa kirkkohallituksen ulkoasiainosastoa johtavan kirkkoneuvoksen virkaan kirkon tutkimuskeskuksen johtaja, TT Kimmo Kääriäisen. Kääriäinen sai vaalissa 85 ääntä, piispainkokouksen sihteeri, TT Jari Jolkkosen saadessa 20 ääntä. Risto Jukko sai yhden äänen.
Käsittelytapa oli samanlainen kuin kansliapäällikön vaalissa, siis osa oli normaalisti julkista käsittelyä, osa ei-julkista käsittelyä.
Onnittelut myös Kimmolle ja siunausta tärkeään tehtävään.

Kansliapäällikkö valittiin
Kirkolliskokous valitsi juuri käydyssä vaalissa kirkkohallituksen kansliapäälliköksi (kirkkoneuvos) kirkkoherra,TT Jukka Keskitalon Jyväskylästä. Keskitalo sai 91 ääntä ja kirkkoherra, TM Pertti Simola sai 12 ääntä. Hiippakuntadekaani Hukari sai yhden äänen.
Käsittelyn aikana oli myös suljettu vaihe, jolloin oli mahdollista keskustella myös sellaisista valintaan vaikuttavista seikoista, jotka ovat henkilöiden yksityisen tietosuojan kannalta ei-julkista tietoa. Uudenlainen käsittelytapa onnistui hyvin.
Onnittelut näin bloginkin välityksellä kaimalle. Siunausta tärkeään tehtävään kirkkomme parhaaksi.

Väsymys
Kirkolliskokouksen työskentely on mielenkiintoista,tapahtumarikasta ja motivoivaa. Niin motivoivaa, että jotkut surkeat jopa epämiellyttävät keskustelut ja puheenvuorot sietää. Päivät ovat olleet aika pitkiä ja tiiviitä ja illalla pitäisi valmistautua sekä messuelämän hoitamiseen täällä, hääjuhlapuheeseen lauantaina ja vielä kokousasiakirjoihin. Tänä iltanakin jaettiin mietintöjä oikein kasoittain. Onneksi tuntuivat kaikki olevan lyhyitä.
Ja valintaakin on tehtävä, kaikkeen ei voi keskittyä. Silloin näet ei keskity mihinkään.
Nyt on väsy. Luen ehkä vielä hetken. Sitten nukkumaan.
P.s. kansliapäälliköksi esitämme Jukka Keskitaloa ja ulkoasiain osaston johtajana toimivaksi kirkkoneuvokseksi Kimmo Kääriäistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)